Miten riittävyys edes voidaan määritellä? Kuka sen määrittelee ja sanoo, onko jotain riittävästi vai ei? Riittävästi verrattuna mihin? Mistä tällainen ajatus ylipäänsä kumpuaa?
Ilmiselvästi on ainakin kysymys asiasta, joka minun on nostettava pöydälle ja katsottava sitä kohti avoimen rehellisesti. Olenko tähän asti yrittänyt uskotella itselleni, että vain puuhaamalla ja suorittamalla kaikenlaista mukamas tärkeää ikään kuin tulen riittäväksi tai ainakin riittävämmäksi...?
Herää kysymys, että riittäväksi kenelle? Äidilleni, isälleni, lapsilleni, opettajalle, yhteiskunnalle...? Ja mikä ON riittävästi?
Voinko rakastaa jokaista pimeintä puoltani ja olla kiitollinen siitä, että uskallan antaa näiden puolien tulla näkyviksi itselleni. Uskallanko myös rakastaa kaikkea lahjakkuuttani, intohimojani, luovuuden vimmaani, menestystäni, rakkauden kaipuutani.
Voinko rakastaa sitä pientä tyttöä, joka asuu sisälläni ja joka janoaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään. Voinko sanoa tälle pienelle tytölle, että sinä olet kaunis, ihana ja täysin riittävä, sillä sinä olet SINÄ. Sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Riittää, että olet sinä. Rakastan sinua.
Kun tulee itselleen nähdyksi ja kuulluksi aitona itsenään, kun hyväksyy kaikki puolet itsessään ja jakaa myös muille rohkeasti tästä aitoudestaan, on riittävä. Tässä päivän oivallus ja päämäärä, jota kohti mennään!
Ihanaa ja raikasta syksyä kaikille - pidetään riittävästi huolta itsestämme!
Lea
P.S. Symboliset kuvat ovat Montenegrosta, Herceg Novista parin viikon takaa - hieman rosoinen ja ruosteinenkin, elämää nähnyt pinta voi epätäydellisyydessään olla täydellisen kaunis.
