sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Vastavuoroisuuden voimaa


Onko se sattumaa, että tietynlaiset asiakkaat, tietynlaisten asioidensa kanssa tulevat juuri tietyn terapeutin vastaanotolle? On päivänselvää, että terapiatilanteessa toteutuu vastavuoroisuus. Parhaimmillaan sekä asiakas että terapeutti saavat kohtaamisesta omaa kasvuaan tukevia rakennusaineita. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että asiakas tuo vastaanotolle ongelmiaan, joihin terapeutti löytää omasta elämästään yhtymäkohtia. Esimerkiksi asiakkaan ihmissuhdehaasteesta keskustelu saattaa johtaa terapeutin oivaltamaan jotain oleellisen tärkeää omasta kokemuksestaan useiden vuosien takaa. Ja näin ymmärrys asiakkaan tilannetta kohtaan voi syventyä.
Tämän vastavuoroisuuden tiedostaminen antaa terapeutin ammatin opiskelemiseen ja käytännön harjoittelemiseen entistäkin kiehtovamman ja merkityksellisemmän sävyn. Kaikki inhimilliset kohtaamisethan sisältävät mahdollisuuden: oppia jotain uutta itsestään ja elämästä, tehdä oivalluksia, kehittyä - tai sitten olla kehittymättä, jos siltä tuntuu! Itse kun voi loppukädessä päättää, miten mahdollisuutensa käyttää.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapiaopiskeluni on todellakin tarjonnut minulle mahdollisuuden kohdata myös itseni, tutkiskella omia käyttäytymismallejani ja opetella uusia. On ollut hienoa huomata, miten paljon elämäni on jo opiskelun tässä vaiheessa helpottunut mm. käyttöön ottamieni kommunikaatiomallien myötä. En jätä enää niin herkästi epäselviä asioita mieltäni hiertämään, vaan kysyn ja otan selvää, kunnes asia on tullut ymmärretyksi. Ette usko, miten paljon tämä uusi sinnikkyys on parantanut elämänlaatuani!
Kaikkein merkityksellisintä ja palkitsevinta terapiaharjoittelutyöhön liittyvissä kohtaamisissa on tietenkin se, että saan tämän työn kautta toteuttaa intohimoista missiotani tukea muita ihmisiä tekemään rohkeasti konkreettisia muutoksia elämässään. Sellaisia muutoksia, jotka auttavat vapautumaan oman itsen näköiseen, täydempään ja merkityksellisempään elämään. Miten tavallista onkaan, että me ihmiset ikään kuin totumme vajaalla liekillä elämiseen ja alamme pitää sitä normaalina olotilana. Vasta kun pysähdymme kuuntelemaan itseämme ja tutkiskelemaan elämäämme, on mahdollista tiedostaa, että emme ehkä vielä olekaan ottaneet kaikkea upeaa potentiaaliamme käyttöön.

Mitä konkreettista voin itse tehdä, jotta elämäni olisi entistä tyydyttävämpää? Mitäpä, jos minun ei tarvitse tyytyä pelkkään selviytymiseen vaan otankin määrätietoisen askeleen kohti kukoistusta?
Mitä hyvää tämä päätös voi tuoda mukanaan...?

Elämää avartavia kohtaamisia ja oivalluksia kaikille lukijoille - nautitaan kesästä!

Lea